Tietoja minusta

Oma valokuva
Heippa. Olen 28-vuotias HSO-tradenomi ja modisti eli hullu hatuntekijä. Hattuja en juuri ole valmistumiseni jälkeen tehnyt mutta mitä hulluuteen tulee... siihen en uskalla sanoa mitään. Kesällä 2010 kauhea maailmantuska sai minut hakemaan ETVO-vapaaehtoistyöntekijäksi ja tästä seurauksena maaliskuun 2011 alusta lähtien olen Senegalissa mukana Suomen ja Senegalin partioiden yhteisessä ympäristökasvatushankeessa.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Nyt ei ole kivaa. Ostaisin 20 eurolla onnea, kiitos


Useita kertoja vuosien varrella olen jankuttanut samasta aiheesta. Olen hieman kuin rikkinäinen levy. Minulle on nimittäin hirveä tarve paasata, kuinka raha ei tuo onnea.

Tämän päähänpinttymän takia olen saanut kohdata paljon naureskelua ja huomannut kuinka minua pidetään helposti naivina ja ihmisenä joka ei ymmärrä elämän realiteetteja. Välillä tuntuu, että kukaan ei ymmärrä mitä yritän sanoa. Epäilenkin että joko minä olen hullu tai sitten kaikki muut. Todennäköisempää ihan tilastollisestikin olisi, että se olen minä. En tietenkään usko tähän, eihän hullu tiedä olevansa hullu vai kuinka?

En koskaan ole kieltänyt etteikö raha helpottaisi elämistä, mutta perustarpeiden tyydytyttyä ei onnen määrä ole juurikaan kiinni numeroista pankkitilillä tai seteleistä lompakossa. Moni voisi tietenkin sanoa, että hyvä se on tulla sanomaan näin kun et ole joutunut kokemaan varsinaista köyhyyttä. Mutta siinä juuri pointtini onkin, perustarpeiden tyydytyttyä. Tämä ei toteudu ihmisille jotka elävät köyhyysrajan alapuolella.

Tiedän olevani etuoikeutettu, minulla on ollut mahdollisuus tehdä kaikenlaista elämässäni mihin monella ei ole varaa, eihän vapaaehtoisuutenikaan ole ilmaista. Olisiko minulla toisaalta tarvetta lähteä tekemään vapaaehtoistyötä jos en sillä yrittäisi täyttää sisälläni olevaa tyhjiötä, jonka materialistinen ja yksilökeskeinen kulttuuri on saanut aikaan. Mahdotonta sanoa.  

Olen vakuuttunut olevani oikeassa, koska oma onnellisuuteni tai tyytymättömyyteni ei ole koskaan ollut suhteessa siihen kuinka paljon minulla on ollut rahaa tuhlattavana. Saman olen huomannut muissakin ihmisissä. Esimerkkejä ihmisistä joilla ei ole ylimääräistä rahaa ja silti he ovat elämäänsä suhteellisen tyytyväisiä näkee kaiken aikaa. Vielä enemmän kuitenkin näkee ihmisiä, joilla on paljon ja elämänasenne on kaikkea muuta kuin positiivinen.

Genevessä asuessani elin pari kuukautta erään pankkiirin sohvalla asunto-ongelmien takia. Hän oli töissä yhdessä tunnetuimmista pankkialan yrityksistä ja hänellä oli sijoitusasunto Lontoon ydinkeskustassa. Kuusitoistavuotislahjaksi hän oli saanut vanhemmiltaan purjeveneen. Harvinaisen huumorintajuton valittaja oli sekin ihminen. 
   
Miten tämä kaikki sitten liittyy Senegaliin ja ympäristöhankkeeseen. Ei juurikaan muuten, kuin että täällä olo on osaltaan vahvistanut ajatuksiani. Elän harvinaisen vaatimatonta elämää. Väitänkin, että kokemani ilon tunne kun saan joltain lahjaksi pyykkipoikia tai lusikan on suurempi kuin westendiläisen edustusvaimon hänen ostaessaan uusinta Louis Vuittoniaan. (en ole kyllä koskaan ollut westendiläinen edustusvaimo, joka ostaa Louis Vuittonin joten tiedä sitten..)

Lopuksi tiedotusluontoinen asia: Viime viikolla minulta varastettiin kamera, joten vähään aikaan en laita kuvia blogiini. Ainakaan täällä otettuja kuvia. Kameran kadottaminen tuntui pahalta, mutta ei onneksi maailmaani kaatanut. Eniten minua suretti ihmisten ilkeys, mennä nyt varastamaan toisen kamera. Hmmm.. Oikeastaan ne jotka pitävät minua naivina ovat täysin oikeassa. Onhan se nyt naivia surkutella moista. Niin ja pakko vielä sanoa, että joo joo ymmärrän, että varas saattoi olla todella köyhä ja tarvitsi rahaa ruokaan. Silti, ei kivaa.  

iloinen katu

1 kommentti:

  1. en ole maininnut täällä kenellekään kirjoittaneeni tästä aiheesta blogiini mutta sattumalta viikon sisällä julkaisusta kaksi eri ihmistä alkoi keskustelemaan minulle samasta aiheesta. He siis tekivät aloitteen. Kumpikin näistä kahdesta on erittäin vähävarainen, silti heidän ajatuksensa vastasivat omiani. Ehkä he uskottelevat itselleen näin suojellaakseen itseään, ehkä eivät. Vaikea sanoa. Joka tapauksessa en ole siis yksin ajatusteni kanssa!

    VastaaPoista