Tietoja minusta

Oma valokuva
Heippa. Olen 28-vuotias HSO-tradenomi ja modisti eli hullu hatuntekijä. Hattuja en juuri ole valmistumiseni jälkeen tehnyt mutta mitä hulluuteen tulee... siihen en uskalla sanoa mitään. Kesällä 2010 kauhea maailmantuska sai minut hakemaan ETVO-vapaaehtoistyöntekijäksi ja tästä seurauksena maaliskuun 2011 alusta lähtien olen Senegalissa mukana Suomen ja Senegalin partioiden yhteisessä ympäristökasvatushankeessa.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Mielikuvitukseton otsikko nimeltä Alku

Heti saapumisestani lähtien on tarkoitukseni ollut kirjoittaa ”täällä sitä nyt ollaan” tyyppinen kirjoitus. Kaiken uuden kokeminen ja tottuminen paikalliseen elämään saa tunteeni heittelemään ääripäästä toiseen. Miten siis kirjoittaa ajatuksensa paperille jos ne eivät ole omassa päässäkään järjestyksessä? Yritän kuitenkin, eli täällä sitä nyt ollaan.

Asun tällä hetkellä Senegalin partiolaisten talossa Rufisquen kaupungissa. On kolmannen päiväni ilta ja istun moskiittoverkkoni alla kynttilän valossa jokapäiväisen sähkökatkoksen vallitessa samalla kuunnellen läheisestä moskeijasta tulevaa minareetin kutsua. Toivon että voisin pukea tämän hetken sanoiksi ja jakaa sen, mutta valittavasti kirjoittajanlahjani eivät riitä siihen.  Onneksi hetki säilyy kuitenkin sisälläni.

Olen näiden muutaman päivän aikana ehtinyt kokea jo paljon. Tämän tästä tuskailen asian jos toisenkin takia. Aina ei oleskeluni täällä ole ollut ruusuilla tanssimista. Tiedän kuitenkin että negatiiviset tunteet ovat täysin normaaleja enkä tässä kirjoituksessani aio niihin liikaa keskittyä. Nämä tunteet eivät vie pois niitä hienoja hetkiä, joita minun on ollut mahdollisuus kokea.

Eilen matkustin bussissa yhteensä yli kolme tuntia Dakariin ja takaisin. Bussi oli täynnä kuin japanilainen ruuhkametro. Palattuani takaisin Rufisqueen olivat jalkani hellänä, kärsin nestehukasta ja haisin omalle sekä kymmenien senegalilaisten hielle. Kuitenkin olin iloinen, että sain kokea sen. (Sivuhuomautuksena kuitenkin lisäisin, etten halua tästä jokapäiväistä rutiinia.)

Bussireissuni lisäksi hienojen uusien kokemusten listalle on päässyt senegalilainen ruokailu. Tapoihin kuuluu, että ruoka tarjoillaan isosta kulhosta, josta kukin syö omalla lusikallaan, haarukallaan tai käsin. Kätevää, säästyy turhalta tiskiltä J Tähän mennessä syömäni ruoka on muuten ollut erittäin maukasta.

Tätä kirjoittaessani oveeni koputetaan. Oven takana on talon työntekijä, jonka kanssa keskusteluni eivät kielimuurin takia ole juuri tervehdyksiä syvällisempiä. Hän tulee tuomaan minulle kynttilää, että en joutuisi olemaan pimeässä. Hän ei tiedä että minulla on jo sellainen. Teranga. Se tarkoittaa vieraanvaraisuutta. Vieraanvaraisuus on senegalilaista. Tämä pieni tapahtuma illansuussa kuvastaa jotain hyvin olennaista Senegalista ja sen kansasta. 

2 kommenttia:

  1. Hienolta kuulostaa, samoja tunteita kuin itsellänikin oli siellä alussa. Toivottavasti et kovin montaa viikkoa joudu menemään sitä Rufisque - Dakar -reittiä, se syö naista aika pahasti - vaikka aika monta kymmentä tuhatta paikallista tekee saman joka päivä. Huh. Tsemppiä, nähdään ehkä muutaman viikon päästä :)

    VastaaPoista
  2. samaa toivon itsekin, aluksi oli tosiaan puhe yhdestä viikosta mutta viimeisimmän tiedon mukaan Mboron majoituksen kanssa on jotain ongelmaa joten saa nähdä millon sinne asti pääsen...

    ilmoitathan sitten kun tiedät oletko tulossa ja milloin :)

    VastaaPoista